Opi kieliä maailman kauneimmissa kurssikohteissa

Liverpool - Englanti

Kurssikohde Liverpool - Englanti

Toivotamme sinut sydämellisesti tervetulleeksi The Beatlesin syntymäkaupunkiin Liverpooliin! Kaupunki on ollut kuuluisa, siitä lähtien, kun The Beatles perustettiin. Tämä 400 000 asukkaan kaupunki sijaitsee Luoteis-Englannissa, jonka katuja kulkiessasi voit edelleen löytää jälkiä, jotka muistuttavat legendaarisesta bändistä. Liverpool tekee nykypäivänäkin musiikinhistoriaa lukemattomilla konserteilla baareissa, diskoissa ja klubeilla. Parr Streetin kuuluisissa studioissa, joissa Take That ja Coldplay tuottivat levynsä, voivat musiikkifanit nykyään pistäytyä joko aamupalalla tai juomassa muutaman drinkin.

Liverpool on myös tunnettu yliopistokaupunki, jossa opiskelee yli 50 000 opiskelijaa eri puolilta maailmaa. Kaupungissa on yhteensä kolme eri yliopistoa. Tämä tekee Liverpoolista ihanteellisen kohteen kansainvälisille kielikurssilaisille osallistua englannin kielikurssille.

Opi englantia Liverpool - Englanti

Tiesitkö jo, että satamakaupungin historiallinen osa kuuluu maailman kulttuuriperintö alueisiin? Euroopan kulttuuripääkaupungiksi Liverpool valittiin kuitenkin lukuisten gallerioiden, museoiden ja Iso-Britannian historian ja teollisuuden eloisuuden ansiosta, mikä tekee oleskelustasi Liverpoolissa unohtumattoman kokemuksen.

Kielimatkalla Liverpoolissa voit tehdä ostoksia Grand Central Hall kauppakeskuksessa. Tässä entisessä kirkossa on nykyään laaja valikoima vaihtoehtoisia kauppoja. Kaupungin hälinän jälkeen on mukava rentoutua puistojen hiljaisuudessa Mersey joen suulla.




  • kurssikohde
  • Englanti
  • englannin kieli
  • Liverpool
  • Opi englantia
  • Englanti
  • kurssikohde
  • englannin kieli
  • Opi englantia
  • Englanti
  • Liverpool
  • englannin kieli
  • Opi englantia
  • Opi englantia
  • Englanti
  • Opi englantia
  • kurssikohde
  • Liverpool
  • englannin kieli



© Speak & Fun 2003-2012 | Puh.: +358 (0) 9 / 31 58 24 15 | info@speakfun-kielimatkat.com | Yhteystiedot | Tietosuoja