
Englanti on riemastuttavien vastakohtien maa. Vanhat tavat elävät edelleen, eikä kello viiden tee koskaan poistune englantilaisen päiväohjelmasta. Nykyään Englanti on kuitenkin myös yksi maailman johtavista suunnannäyttäjistä niin muodin, trendien kuin musiikkityylien suhteen. Täältä ovat kotoisin Robbie Williams, Robert Pattinson, Emma Watson ja lukemattomat muut maailmankuulut supertähdet. Ennen kaikkea maan pääkaupunki Lontoo on syntysija trendeille, jotka levittäytyvät aaltomaisesti muualle Eurooppaan, Aasiaan ja USA:han mutta rantautuvat Suomeen aina vasta paljon muuta maailmaa myöhemmin. Koe trendien syttyminen ensimmäisten joukossa, jo niiden syntyseudulla!
Englannin rannikolla voit paistatella auringossa ja nauttia merestä. Birmingham, Manchester, Liverpool ja etenkin Lontoo nähtävyyksineen kutsuvat sukeltamaan kansainvälisen suurkaupungin vilinään. Huippujalkapalloseurat kuten Arsenal, Chelsea, Liverpool ja ManU ovat Englannissa kotonaan. Lisäksi englantilaiset ovat tunnettuja ympäri maailmaa aivan omaluokkaisesta huumorintajustaan, eikä tämä maine ole syntynyt todellakaan tyhjästä. Englanti ei jätä ketään kylmäksi!
Valitsimme englannin Young Adults -kielikurssikohteeksi Lontoon, ehkä cooleimman eurooppalaisen pääkaupungin. Lontoossa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla avoin ja monikulttuurinen elämäntapa ja vanhan ajan englantilainen charmi. Täällä olet tapahtumien keskipisteessä ja opit puhumaan englantia kuin paikallinen!
Young Adults -kielimatkasi Lontoossa odottaa sinua!
© Speak & Fun 2003-2013 | Puh.: +358 (0) 9 / 31 58 24 15 | info@speakfun-kielimatkat.com | Yhteystiedot | Tietosuoja