Sevilla - Espanja

Sevilla on Etelä-Espanjan suurin kaupunki ja se on yksi Euroopan vanhimpia kulttuurin keskuksia. Vuonna 1987 kaupunki julistettiin UNESCO:n maailmanperintölistalle. Erityisesti yli 800 vuotta kaupunkia hallinneiden maurien vaikutus näkyy vielä nykyäänkin kaikkialla kaupungissa.
Sevillan historiallinen vanha kaupunki tarjoaa lukuisia nähtävyyksiä, joita et voi missään tapauksessa jättää näkemättä espanjan kielimatkasi aikana. Voit esimerkiksi ihailla kaupungin kuuluisaa maamerkkiä, Giralda-tornia, tai käydä vaikuttavassa Sevillan katedraalissa. Maailman kolmanneksi suurinta katedraalia pidetään myös yhtenä Espanjan viimeisimmistä goottilaisista katedraaleista. Myös palatsirakennus, jossa monet monarkkisukupolvet ovat asuneet, on näkemisen arvoinen paikka.
Vaikuttavat rakennukset ja kiehtova historia, joihin voit tutustua Sevillan kielimatkasi aikana, houkuttelevat vuosittain lukuisia matkailijoita. Kuitenkin ennen kaikkea myös sevillalaisten, "sevillanos", elämänilo antaa kaupungille sille ominaisen charmin. Sevilla on epäilemättä andalusialaisen kulttuurin sydän, härkätaisteluiden ja flamencon keskus. Lisäksi tämä eloisa kaupunki on monien kuuluisien espanjalaisten, esimerkiksi tunnetun sydäntensärkijän Don Juanin, Carmenin ja Figaron, kotikaupunki.

Sevillan kielimatkallasi voit tutustua paremmin tähän vaikuttavaan kaupunkiin ja andalusialaiseen elämäntapaan. Erityisesti iltaisin kaupunki herää eloon. Lukuisissa tavernoissa voit nauttia vapaa-ajastasi kokeilemalla kuuluisia espanjalaisia "tapaksia" ja nauttimalla samalla lasillisen Jerez-viiniä eli sherryä!
- espanjan kieli
- kurssikohde
- kurssikohde
- kurssikohde
- Sevilla
- opi espanjaa
- kurssikohde
- opi espanjaa
- opi espanjaa
- espanjan kieli
- opi espanjaa
- Espanja
- Espanja
- kurssikohde
- Sevilla
- opi espanjaa