
Oletko sinäkin yksi niistä monista, joita nousevan auringon maa on aina kiehtonut? Nyt voit lähteä tutustumaan Japanin viehätykseen kielimatkalle Japaniin ja tutustua maan monia vuosisatoja vanhaan kulttuuriin ja perinteisiin.
Japani (Nippon) on saariketju Aasian itärannikolla, johon kuuluu neljä pääsaarta. Japani venyttäytyy pohjois-etelä suunnassa laajalle alueelle, ja siitä johtuen maasta löytyvät monet eri ilmastotyypit sekä eri kasvillisuusvyöhykkeet. Myös Japanin asukastiheys vaihtelee maan eri osissa laidasta laitaan. Kaiken kaikkiaan on Japani pinta-alaltaan vain hiukan pienempi kuin Saksa ja Sveitsi yhdessä. USA:n ja Euroopan jälkeen on Japani maailman kolmanneksi suurin talousmahti.
Japanin viehätys muodostuu suurelta osin maan jyrkistä vastakohdista: ultramodernit suurkaupungit sulassa sovussa vanhan kulttuurin ja huolella vaalittujen perinteiden kanssa. Kaiken muun ohella myös japanilaisten erityinen ystävällisyys ja auttavaisuus tekevät kielimatkastasi varmasti unohtumattoman kokemuksen. Kurssikohteissamme Fukuoka ja Tokio sinulla on mahdollisuus tutustua maan kiehtovaan kulttuuriin ja oppia samalla japanin kieltä.
Tarjoamme myös erityisesti nuorille suunnattuja kielimatkoja Japaniin. Tutustu tarjontaamme nuorten kielimatkoista Japaniin.
© Speak & Fun 2003-2012 | Puh.: +358 (0) 9 / 31 58 24 15 | info@speakfun-kielimatkat.com | Yhteystiedot | Tietosuoja