Opi kieliä maailman kauneimmissa kurssikohteissa

Kielimatka Kiinaan

Kiina kukoistaa: talous elää huippukautta jo vuosien ajan ja Kiina on vähitellen avautunut kansainväliselle yhteisölle. Kiina on avannut ovensa ulkomaalaisille sijoittajille ja sen merkitys kauppakumppanina länsimaisille valtioille kasvaa jatkuvasti. Myös kiinan kielen merkitys työmarkkinoilla kasvaa samanaikaisesti. Yllätä kiinan kielen taidoillasi ja opi tuntemaan maan ja sen asukkaiden tavat ja tottumukset unohtumattomalla kielimatkalla Kiinaan.

Kiinan kieli on englannin lisäksi maailman eniten puhutuin kieli. Yli 1,2 miljardia ihmistä puhuvat kiinaa äidinkielenään. Eurooppalaisissa kouluissa voi kuitenkin harvoin opiskella kiinan kieltä ja siitä johtuen on Kiinasta kehittynyt suosittu kielimatkakohde. Lähde sinäkin Kiinaan ja opiskele Speak&Fun Kielimatkojen kielikurssilla kiinan kieltä!

Vaikka kiinan kieli tunnetaankin erittäin vaikeana kielenä, on mandariinkiinan kielioppi kuitenkin suhteellisen helppoa. Artikkeleja, substantiivien ja verbien taivutusta ei kiinan kielioppiin sisälly. Vaikeaksi kielen tekevät sanojen eri painoitukset ja kiinalaiset kirjaimet. Siksi Kiinassa suoritettu kielikurssi onkin mandariinikiinan opiskeluun paras mahdollinen tapa, sillä voit syventyä kiinan kielen saloihin täysin.

Kielikurssin jälkeen sinulla on kurssikohteissamme Pekingissä ja Shanghaissa tarpeeksi aikaa, tutustua maan vuosituhansia vanhaan kulttuuriin. Ming-dynastia ja Kiinanmuuri kiehtovat useita ihmisiä. Vaikka länsimaisen kulttuurin vaikutus onkin Pekingissä ja Shanghaissa selkeästi havaittavissa, toivottaa sinut tervetulleeksi myös aivan toisenlainen eurooppalaisesta poikkeava kulttuuri. Lähde Kiinaan tutustumaan tähän kiehtovaan kulttuuriin ja kiinan kieleen!

Tarjoamme myös erityisesti nuorille suunnattuja kielimatkoja Kiinaan. Katso nuorten kielimatkakohteemme Kiinassa.




  • kiinan kieli
  • kielimatka
  • kiinan kieli
  • Kiina
  • kielimatka
  • kielikoulut
  • kielikoulut
  • kielikoulut
  • kielimatka
  • Kiina
  • kiinan kieli
  • kielimatka
  • kiinan kieli
  • kielimatka
  • kiinan kieli
  • kielikoulut
  • Kiina
  • kielikoulut
  • kielikoulut



© Speak & Fun 2003-2012 | Puh.: +358 (0) 9 / 31 58 24 15 | info@speakfun-kielimatkat.com | Yhteystiedot | Tietosuoja