Opi kieliä maailman kauneimmissa kurssikohteissa

Nuorten kielimatkat Kiinaan

Kiinan kieli on englannin lisäksi maailman eniten puhutuin kieli. Yli 1,2 miljardia ihmistä eli joka neljäs maailman asukkaista puhuu kiinaa äidinkielenään. Taidokkaiden kirjainten ansiosta on kiinan kieli erikoinen ja kiehtova, mutta myös vaikea kieli. Opi kiinan kieltä ja tutustu maan kiehtovaan kulttuuriin sekä koe maan kauneus unohtumattomalla nuorten kielimatkalla Kiinaan!

Peking (tunnetaan myös nimellä Beijing) on Kiinan kansantasavallan pääkaupunki ja lisäksi 11 miljoonan asukkaan metropolia pidetään Kiinan politiikan ja kulttuurin pääkaupunkina. Keisarien ajoista lähtien on Pekingiä pidetty maan tärkeimpänä kaupunkina, mikä ei ole ihme, sillä Pekingissä sijaitsee muun muassa kuuluisa Kiinanmuuri. Kiinan kielimatkan aikana haltioidut varmasti vaikuttavista rakennuksista ja palatseista.

Shanghai on Pekingin ohella toinen suuri metropoli Kiinassa. Viimeisen 30 vuoden aikana on 13 miljoonan asukkaan Shanghaista kehittynyt Kiinan talouden keskus. Kiina kukoistaa: missään muualla maailmassa ei talous kasva, pilvenpiirtäjiä rakenneta tai kauppoja tehdä yhtä nopeasti. Kielimatkalla Shanghaissa voi havaita ennen kaikkea vanhojen perinteisten rakennusten ja modernien pilvenpiirtäjien vastakkainasettelun.

Kiinan kielimatkalla näkee paljon hienoja maisemia, tutustuu ruokakulttuuriin ja oppii tuntemaan erilaisia uskontoja sekä kokee Kiinan erilaisen kulttuurin. Kiinassa kaikki ovat hyvin vieraanvaraisia ja pääset heti kokeilemaan oppimiasi kiinan kielen taitoja sekä tutustut muihin nuoriin ympäri maailmaa, jotka ovat myös kielimatkalla, kuten sinä.

Tarjoamme myös erityisesti aikuisille suunnattuja kielimatkoja Kiinaan. Katso aikuisten kielimatkakohteemme Kiinassa.




  • nuorten kielimatka
  • kielikoulut
  • nuorten kielimatka
  • kielikoulut
  • Kiina
  • opi kiinaa
  • kielikoulut
  • nuorten kielimatka
  • opi kiinaa
  • nuorten kielimatka
  • opi kiinaa
  • kielikoulut
  • nuorten kielimatka
  • opi kiinaa



© Speak & Fun 2003-2012 | Puh.: +358 (0) 9 / 31 58 24 15 | info@speakfun-kielimatkat.com | Yhteystiedot | Tietosuoja