Opi kieliä maailman kauneimmissa kurssikohteissa

Opiskele puolaa Speak & Fun Kielimatkojen avulla

Vuoden 2005 toukokuusta lähtien kuuluu Puola virallisesti Euroopan Unioniin. Jo aikaisemmin oli se EU:n tärkeä kauppakumppani ja unioniin liittymisestä lähtien on maan talouskasvu vielä entisestään kiihtynyt.

Vaikka Puola onkin yksi nuorimmista EU-jäsenmaista, kasvaa sen merkitys nopeaa tahtia. Noin 10 prosenttia kaikista EU-kansalaisista tulee Puolasta (40 miljoonaa) ja Puolan talous kasvaa kaikista aikaisimmista itäblokin valtioista kiivainta vauhtia. Tästä syystä tarjoaa Puola nuorille puolan kielen taitoisille monennäköisiä mahdollisuuksia uran kannalta.

Mutta Puola on muultakin kuin ammatin kannalta mielenkiintoinen kielimatkakohde. Puola on myös kiinnostava lomakohde, jolla on tarjota historiaa ja perinteitä. Kaunis kurssikohteemme Krakova on maan kulttuurillinen, akateeminen ja taloudellinen keskus. Lähde opiskelemaan puolaa yhteen Euroopan kauneimmista kaupungeista!




  • kielikoulut
  • kielikoulut
  • puolan kieli
  • Puola
  • puolan kieli
  • kielimatka
  • kielimatka
  • kielikoulut
  • kielikoulut
  • Puola
  • puolan kieli
  • kielimatka
  • Puola



© Speak & Fun 2003-2012 | Puh.: +358 (0) 9 / 31 58 24 15 | info@speakfun-kielimatkat.com | Yhteystiedot | Tietosuoja