Kieltä ja kulttuuria kauniissa Pietarissa

 

Pietari on loistava kohde kielimatkalle, kun haluat oppia venäjää mutta silti aistia hyvin kansainvälisen ja monikulttuurisen ilmapiirin. Pietaria pidetään hyvin eurooppalaisena kaupunkina, ja se onkin Venäjän “ikkuna länteen”. Pietari pursuaa historiaa ja kulttuuria, ja sen historiallinen keskusta on julistettu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Venäjän kielen ammattilaisten tarve Suomessa kasvaa koko ajan, ja sen osaaminen on nyt ja tulevaisuudessa varsinainen työelämän valttikortti.  

Liden & Denz kuuluu Venäjän johtaviin kielikouluihin ja on tunnettu laadukkaasta opetuksestaan. Koulu järjestää peruskursseja (20h/vko) sekä intensiivikursseja (25h/vko). Voit myös opiskella venäjää yksityisopettajan johdolla, jolloin pystyt hyvin vaikuttamaan kurssin sisältöön esimerkiksi tietyn ammattisanaston kannalta. Kielikurssille voivat osallistua myös aivan vasta-alkajat, mutta heidänkin on suositeltavaa tutustua kyrillisiin aakkosiin ennen kurssin alkua.

Saat kokemuksestasi mahdollisimman autenttisen majoittumalla paikalliseen isäntäperheeseen. Perheet ovat huolella valittuja ja tottuneita kansainvälisiin vieraisiin, ja auttavat sinua mielellään käytännön asioissa kielimatkasi aikana. Isäntäperheen luona pääset näkemään venäläistä arkea aitiopaikalta ja saat kehitettyä kielitaitoasi myös oppituntien ulkopuolella. Tämän lisäksi kannattaa myös osallistua koulun järjestämään vapaa-ajan ohjelmaan, joka sisältää esim. kiertoajeluja Pietarissa, museovierailuja sekä elokuvailtoja.

 

Kun teet varauksen aikavälillä 15.11.2016 - 31.1.2017, saat kurssin ja majoituksen tarjoushintaan!

 

Esimerkkejä hinnoista yhdelle viikolle:

Peruskurssi 20h/vko 200€ (norm. 280€)

Intensiivikurssi 25h/vko 260€ (norm. 360€)

Yksityiskurssi 30h/vko 700€ (norm. 1160€)

Majoitus isäntäperheessä aamiaisella 180€ (norm. 210€)

Majoitus asuntolassa, 1hh 180€ (norm. 220€)

 

Alennuksen saaminen edellyttää, että kielimatkasi sijoittuu aikavälille 01.12.2016 - 28.04.2017.

 

Tutustu Liden & Denziin täällä!

Varaukset ja lisätiedot asiakaspalvelustamme: info@speakfun-kielimatkat.com / +358 (0)9 31582415

 

Julkaisupäivä: