Espanjan kielikurssit ulkomailla

 

Yli 400 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa puhuu espanjaa äidinkielenään. Espanjan kielen asema Etelä-Amerikassa on vahva, ja espanjaa puhutaan luonnollisesti myös Espanjassa.

Espanjan kielen hallitsemisesta on hyötyä monessa eri maassa ja tilanteessa. Espanjaa puhutaan monissa suomalaisten suosimissa lomamatkakohteissa, ja lisäksi sen merkitys kansainvälisillä työmarkkinoilla kasvaa jatkuvasti.

Jos haaveenasi on espanjan osaaminen, kielimatka on loistava tapa kehittää kielitaitoa lyhyessäkin ajassa.

 

Espanjan kieli ja murteet

Espanja ja Latinalaisen Amerikan maat ovat suosittuja kielimatkakohteita. Etelä-Amerikkaan kannattaa suunnata etenkin pidemmälle kielikurssille sen edullisen hintatason vuoksi.

Suomalaisille Espanja on pitkään ollut pidetty kohde espanjan kielen opintoja varten. Maan virallinen kieli on espanja, ja lisäksi katalaani, baski ja galego ovat virallisia kieliä omilla alueillaan. Kaikilla Espanjan murrealueilla paikallisten puheeseen tottuu, mutta pidempi oleskelu auttaa toki kuullun ymmärtämisen kehittymisessä.

Suomalaisille espanjan lausumisen opettelu on yleensä helppoa. Etelä-Amerikan maissa puhuttu espanja koetaan lausumiseltaan hieman helpompana kuin Espanjan espanja.

Etelä-Amerikan eri maissa on kaikissa omat tunnuspiirteensä myös espanjan kielen käytössä. Esimerkiksi Ecuadorissa ja Costa Ricassa puhuttu espanja on yleisesti ottaen selkeää.

 

Espanjan kielikursseja seitsemässä eri maassa

Kaikissa kohteissa voi osallistua espanjan kielikurssille tasokkaissa, kansainvälisissä kielikouluissa. Sopivia kielikursseja löytyy niin peruskielitaidon kehittämiseen kuin tavoitteelliseen opiskeluun.

Tutustu kohdemaihin ja löydä paras määränpää kielimatkallesi!

 

Erityiskurssit yli 50-vuotiaille

Eri ikäryhmillä usein erilaiset oppimistavoitteet. 50+ -kursseilla espanjan opiskelu yhdistyy monipuoliseen kulttuuriohjelmaan, ja paikallinen elämäntapa tulee tutuksi.

Tutustu kaikkiin 50+ -kohteisiin!

 

 

Haaveena usean kohteen yhdistäminen? Ota yhteyttä asiakaspalveluumme!

 

info@speakfun-kielimatkat.com

⇒ puh. +358 931582415

Yhteydenottolomake