Espanjan kielikurssit Kuubassa

 

Espanjan kielikurssilla Kuubassa kielen opiskelu tapahtuu aidossa latinalaisamerikkalaisessa ympäristossä!

Lämmin Kuuba sijaitsee Karibianmeren rannalla Meksikonlahden kärjessä. Kuubalaista katukuvaa värittävät 50-luvun jenkkiautot ja useilta eri vuosikymmeniltä peräisin olevat rakennukset.

Kielikurssilla oppii espanjaa tehokkaasti

Kielikoulu Kuuban Havannassa tarjoaa yksityisopetuksen lisäksi ryhmäopetusta niin perus- kuin intensiivikurssinakin.

Lisäksi koulu järjestää tekemistä ja retkiä opiskelun ohella. Perinteisiä ohjelmanumeroita voivat esimerkiksi olla Havannan kaupunkikierros ja vierailu rommi- tai tupakkatehtaaseen.

Kuubalainen kulttuuri tekee vaikutuksen

Kuubalainen kulttuuri on saanut vaikutteensa etenkin Afrikasta, Karibialta ja Espanjasta. Kuuba on musiikin maa, ja maassa suosittu musiikkilaji Son on toiminut pohjana niin salsalle, rumballe kuin cha-cha-challekin.

Pääkaupunki Havannan Museo de la Revolución on ehdottomasti käynnin arvoinen paikka. Muinaisemman historian lisäksi museo johdattelee kävijänsä vallankumouksen kautta aina nykypäivän sosialistiseen Kuubaan. Museoista mainittakoon vielä Museo del Ron Havana Club, jossa pääsee tutustumaan maan rommikulttuuriin.

Kuubalaista luontoa pääsee ihailemaan mm. Asa Wright Nature Centerissä, yhdessä maailman johtavista lintubongauskohteista.

 

Mitä kannattaa huomioida ennen kielimatkalle lähtöä? Lue lisää täältä!