Ranskan kurssit Bordeaux

Ranskan kurssit Bordeaux

 

Kielimatka viinien Bordeaux'hon on todellinen kulinaristinen elämys! 

Aquitainen alueen pääkaupunki Bordeaux on tunnettu ennen kaikkea samannimisestä viinistään. Kaupungilla on kuitenkin paljon muuta tarjottavanaan kuin vain alueen lukuisat viinitilat. Ranskan kielikurssilla Bordeaux'ssa opit tehokkaasti ranskaa viehättävässä ympäristössä, ja tutustut kaikkeen siihen mitä alueella on tarjota. 

Jo 200-luvulla Bordeaux oli varakas roomalainen kaupunki. Suuri taloudellinen kukoistus alkoi kuitenkin vasta keskiajalla voimakkaasti kasvaneen viinikaupan sekä kuuluisalla Santiago de Compostelaan johtavalla pyhiinvaellusreitillä olevan sijainnin ansiosta. Yli 235 000:lla asukkaallaan on Bordeaux yksi Ranskan suurimmista kaupungeista. Historiallinen keskusta ja lukemattomat museot tekevät Bordeaux'sta Ranskan salaisen kulttuuripääkaupungin. Osa rakennuksista, joista suurin osa on peräisin 1700-luvulta, julistettiin Unescon maailmanperintölistalle.

Nykyään kaupunki on ennen kaikkea opiskelijakaupunki: 70 000 nuorta opiskelevat kaupungin neljässä yliopistossa. Tämän vuoksi Bordeaux'n yöelämä on myös vauhdikasta lukuisilla kahviloillaan, baareillaan ja kapakoillaan.

Bordeaux tarjoaa ranskan kielimatkallesi upeat puitteet. Lyhyen matkan päässä sijaitsee kauniita rantoja, vanhoja kyliä, viinitiloja ja jopa Euroopan korkeimmat (105 m) dyynit. Ranskan kielikurssin rinnalla on Bordeaux'ssa siis paljon kiehtovaa tekemistä!

Entisten kielikurssilaisten arviot

Keskiarvo: 8,51 / 10

Arvioiden määrä: 1

Arvio Ikä Kansallisuus Kurssin kesto (viikkoa) Koulu Kokonaisarvio
33 Espanja 2 France Langue Bordeaux 8.51