Viralliseen kielikokeeseen valmentavat kurssit

Eri kielten viralliset kielikokeet (esim. IELTS, TOEFL) kasvattavat suosiotaan. Ihmiset liikkuvat yhä enemmän eri maiden välillä, ja oma kielitaito on hyvä pystyä osoittamaan kansainvälisesti hyväksytyllä todistuksella. Valmennuskurssi on tehokas keino valmistautua kielikokeeseen ja saavuttaa haluttu tulos kokeessa.

Moni yliopisto eri puolilla maailmaa vaatii virallisen kielikokeen menestyksekästä suorittamista esimerkiksi maisteriohjelmiin haettaessa. Virallisen kielikokeen suorittaminen on myös arvokas lisä CV:ssä, etenkin jos tarkoitus on hakeutua ulkomaille töihin.  

Esimerkiksi IELTS ja TOEFL ovat englanninkielisessä maailmassa tunnustettuja kielikokeita. Lisäksi mm. Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa on omat viralliset kielikokeet.

Valmennuskurssilla keskitytään vahvistamaan kokeessa vaadittavaa kieliosaamista: luetun ja kuullun ymmärtämistä, sujuvaa puhetta sekä akateemisen tekstin tuottamista. Lisäksi valmennuskurssilla käydään läpi ja harjoitellaan koetilannetta, opetellaan strategioita joita voi hyödyntää kokeessa sekä pyritään parantamaan ajankäyttöä ja yleistä itsevarmuutta koetta varten.

Valmennuskursseja on saatavilla erilaisilla tuntimäärillä kohteesta ja kielikoulusta riippuen. Joillakin kursseilla valmennuskurssi yhdistyy yleiskielen oppitunteihin. Lisäksi usea yhteistyökoulumme toimii kielikokeiden virallisena suorituspaikkana, joten koe on mahdollista tehdä kurssin päätteeksi tutussa ympäristössä.

Kysy lisää asiakaspalvelustamme

Lista virallisista kielitutkinnoista
Kieli Lyhenne Nimi Lisätietoa
Englantia BULATS Business Language Testing Service Katso kouluja
Englantia CAE Cambridge English: Advanced (CAE) Katso kouluja
Englantia CELTA Certificate in Teaching English to Speakers of Other Languages Katso kouluja
Englantia CPE Cambridge English: Proficiency (CPE) Katso kouluja
Englantia FCE Cambridge English: First (FCE) Katso kouluja
Englantia GMAT GMAT Katso kouluja
Englantia ICFE Cambridge English: Financial (ICFE) Katso kouluja
Englantia IELTS International English Language Testing System Katso kouluja
Englantia ILEC Cambridge English: Legal (ILEC) Katso kouluja
Englantia KET Cambridge English: Key (KET) Katso kouluja
Englantia PET Cambridge English: Preliminary (PET) Katso kouluja
Englantia TOEFL Test Of English as a Foreign Language Katso kouluja
Englantia TOEIC Test of English for International Communication (TOEIC) Katso kouluja
Espanjaa DELE Diplomas of Spanish as a Foreign Language Katso kouluja
Saksaa Goethe Zertifikat Goethe-Zertifikat Katso kouluja
Saksaa telc telc Katso kouluja
Saksaa TestDaF TestDaF Katso kouluja
Saksaa ZDfB Zertifikat Deutsch für den Beruf Katso kouluja
Ranskaa DALF DALF Katso kouluja
Ranskaa DELF DELF Katso kouluja
Italiaa DALC DALC Katso kouluja
Italiaa DALI DALI Katso kouluja
Italiaa DELI DELI Katso kouluja
Italiaa DILI DILI Katso kouluja
Portugalia CAPLE CAPLE Katso kouluja
Portugalia CELPE CELPE Katso kouluja
Kiinaa HSK Hanyu Shuiping Kaoshi Katso kouluja